keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Johanna Sinisalo: Auringon ydin


"Joskus tarvitaan vain riittävän äänekäs ja vaikutusvaltainen ryhmä muuttamaan maailma sellaiseksi kuin sen jäsenet haluavat. Ryhmän ei välttämättä tarvitse olla edes kovin suuri. Riittää kun jotkut perustelevat omat henkilökohtaiset mieltymyksensä ainoaksi oikeaksi totuudeksi, ja äänekkyydellään saavat aikaan vaikutelman, että heidän takanaan on unohdettuja ja laiminlyötyjä massoja."

Johanna Sinisalo on ehdottomasti yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista kirjailijoista. Ennen päivänlaskua ei voi teki omalaatuisuudellaan minuun suuren vaikutuksen, ja ahdistavan intensiivinen Linnunaivot puolestaan on henkilökohtainen suosikkini Sinisalon tuotannosta.

Suhteeni Sinisaloon on kuitenkin ristiriitainen. Linnunaivot on oikeastaan ainoa Sinisalon kirja, josta olen varauksetta pitänyt. Kaikissa muissa kirjoissa on ollut jotakin, mikä on hiertänyt vähän vastakarvaan. Jotakin ärsyttävää. Joskus se on Sinisalon tapa kirjoittaa dialogia. Joskus se, että Sinisalo tuntuu asettuvan henkilöhahmojensa yläpuolelle: hän ikään kuin osoittelee lukijalle hahmojensa heikkouksia ja virheitä. Silti Sinisalo on niin kiinnostava ja hyvä, että annan ärsyttävyydet suurimmaksi osaksi anteeksi.

Auringon ytimeltä odotin paljon. Sukupuolierot ja sukupuolten välinen tasa-arvo kuulostivat sellaisilta aiheilta, joista Sinisalo saisi varmasti paljon irti. Ja varsin paljon hän irti saakin. Auringon ydin on vaihtoehtohistoria, jossa sukupuolten enemmistö on onnistuttu jalostamaan masko-miehiksi ja feminaisiksi. Maskoilla on valta – feminaiset eli eloiset ovat tyhjäpäisiä ja avuttomia naisia, joiden elämän päämääriä ovat rakkaus, avioliitto ja lapset. Epäkelvot yksilöt pyritään tunnistamaan jo varhaislapsuudessa: miinusmiehet ja morlokki-naiset kasvatetaan muista erillään ja steriloidaan. Huono aines kelpaa vain työväeksi, lisääntymään heitä ei päästetä. Kirjan päähenkilö Vanna on kuitenkin onnistunut huijaamaan järjestelmää: hän on morlokki, joka esittää onnistuneesti feminaista.

Asetelma on siis lupaavan herkullinen. Jotenkin en vain pystynyt tempautumaan mukaan Sinisalon luomaan maailmaan. Se tuntui minusta enemmän nokkelalta kuin todelliselta. Ehkä ongelma oli se, että Auringon ydin viittaa niin paljon meidän todelliseen maailmaamme. Sinisalo ripottelee tarinaansa viittauksia milloin miesasiamiesten älynväläyksiin, milloin maahanmuuttokriitikoihin, milloin 50-luvun kotirouvaihanteeseen. Näiden rinnastusten tunnistaminen on toki hauskaa, mutta en voi olla ajattelematta, että vähemmilläkin viittauksilla olisi pärjätty, jos kirjan oma maailma olisi ollut eheämpi ja vahvempi. En aivan pystynyt uskomaan tähän vaihtoehtoyhteiskuntaan, jossa pikkulapsetkin huijaavat viranomaisia. Totalitaariseksi harvainvallaksi kirjan maailmassa oli kovin vähän pelkoa ja vainoharhaisuutta.

Sekä sukupuolen että totalitarismin suhteen täytyy sanoa, että totuus on Sinisalon tarua ihmeelisempää. Ja pelottavampaa.

Auringon ytimen suurin ongelma minulle oli kuitenkin se, että sukupuoliteeman rinnalla suurta osaa näyttelee chili, joka kirjan maailmassa on kielletty ja huumaava nautintoaine. Laiton chili-kauppa, chili-riippuvuus ja chilin moniulotteiset vaikutukset ovat tässä vaihtoehtohistoriassa yhtä tärkeässä roolissa kuin sukupuoli, enkä rehellisesti sanottuna ymmärtänyt minkä takia. Tarinaan ja juoneen chili kyllä kietoutuu, mutta teemana se oli minusta epäkiinnostava. Jos voi puhua sukupuolesta, miksi puhua chilistä?

Muita kirjan lukeneita: Booksy, Salla, Aamuvirkku yksisarvinen, Linnea, Morre ja Arja.

Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Kansi: Miika Immonen
Teos, 2013 

16 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli riemukas, ihan kertakaikkisen riekkuvan riemukas teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olisin toivonut että Auringon ydin olisi ollut minullekin riemukas, mutta ei tämä nyt valitettavasti riemastuttanut kuin hetkittäin. Jotenkin se chilin yliannostelu ei nyt sopinut minulle.

      Poista
    2. Just nyt tiedän niin tuon tunteen, kun jostain kirjasta haluaisi pitää ihan kamalasti, mutta kun ei vaan pidä. On sellainen keissi juuri päällä. :)

      Poista
    3. Omppu, tuo on kyllä harmillista. Mutta väkisin ei voi kirjasta pitää, vaikka kuinka haluaisi.

      Poista
  2. Minusta tämä oli aivan mahtavamahtava. En ole edes kyennyt kirjoittamaan siitä vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjis, minun taas piti kirjoittaa tästä nopeasti, että saisin ärtymykseni ulos. :) Nyt kun olen kirjoittanut kirjasta, suhtaudun siihen jo suopeammin.

      Poista
  3. No niin, tässä kiteytyy ehkä juuri se, mitä olen vähän pelännytkin - että kyse on pikemminkin nokkelasta kuin toimivasta visiosta. Ihan jo termi "morlokki" on ... no, vierastan sellaista vähän.

    Enkä chilistäkään ole aivan varma. Ei pidä ymmärtää väärin, minä pidän ihan hulvattomasti chilistä. Soisin kaiken ruokani polttavan suuta. Mutta ei siitä puhuttavaksikaan kauheasti riitä.

    Ehkä silti uskallaudun tämän lukemaan. Kunpa vain muistaisin, onko se meillä kirjahyllyssä, vai pitääkö mennä kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina, tästähän on toisaalta myös kovasti paljon tykätty, ja kyllä minäkin suosittelen lukemaan, koska mielenkiintoinen kirjahan tämä oli. Olisin vain kaivannut enemmän: jotakin oivaltavampaa. Ja toisaalta vähemmän sitä chiliä.

      Chiliä vastaan minullakaan ei ole mitään. Mutta chili ei tietenkään tässä kirjassa ole varsinaisesti chiliä vaan jotakin muuta.

      Poista
    2. Morlokit ja eloit on varmaan tarkoituksella valittu nimikkeiksi - he ovat tulevaisuuden ihmisiä (= ihmislajeja) H.G. Wellsin teoksessa Aikakone.

      Poista
    3. Tuota en tiennytkään. Hauska viittaus kyllä.

      Poista
  4. Minusta chili toimi tässä sellaisena mukavana, konkreettisena kehyksenä. Jos olisi pelkästään puhuttu miesten ja naisten asemasta, niin teos olisi äkkiä jäänyt vain kiihkoilevaksi debatiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morre, olen samaa mieltä, että tasoja on hyvä olla, kun kirjoitetaan tällaisesta aiheesta. Chili ei vain ollut minulle millään tavalla kiinnostava taso, eikä myöskään minusta oikein sopinut yhteen kirjan muun maailman kanssa.

      Mieluummin olisin varmaan lukenut vaikka sitä kiihkoilua. :)

      Poista
  5. Komppaan Morrea, chili toi minustakin mukavan mausteen (hehheh, kuinka omaperäinen ja mukavitsikäs sanavalinta) tuohon kirjan vakavampaan aiheeseen ja tasapainotti kokonaisuutta. Tykkäsin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, minulle olisi ehkä kelvannut ihan se vakavampi puoli sellaisenaan. Tai sitten olisin maustanut soppaa jollakin muulla kuin chilillä.

      Poista
  6. Harmi, ettei toiminut sulle tämä kirja. Itse pidin tosi paljon, ja chilihän on pelkkää myrkkyä, joten toimi aika hyvin huumeena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, toimi tämä osittain, mutta ei loppuun asti. Ehkä se osittain johtui siitä, etten muutenkaan välitä kauheasti päihdekuvauksista, joten kaikki kirjan "vedot" ja "sävärit" olivat minusta lähinnä pitkästyttäviä.

      Poista