tiistai 7. helmikuuta 2012

Kahdeksastoista viikko musiikkia ja kirjoja

Kirjahaasteen kahdeksastoista aihe on kirja johon petyin.

Kirjoihin tulee kieltämättä petyttyä milloin mistäkin syystä. Joskus odotukset ovat vääriä tai liian suuria, joskus kirja ei kohtaa omaa makua muiden hehkutuksista huolimatta. Myös huonot kirjat hyviltä kirjailijoilta harmittavat. Monet kirjapettymykset unohtuvat nopeasti, mutta otetaan tähän nyt esimerkiksi pettymyskirja, joka on jäänyt vaivaamaan mieltä.

Oikeastaan voisi puhua jopa pettymyskirjailijasta, sillä en ole oikein kunnolla innostunut yhdestäkään Juha Itkosen kirjasta, vaikka olenkin hänen kaikki romaaninsa lukenut. Itkonen on minulle sellainen ihan kiva kirjailija, jonka kirjat jättävät jälkeensä hiukan tyhjän olon. Erityisen pettynyt olin monen hehkuttamaan Anna minun rakastaa enemmän -kirjaan. Olin todella ärsyyntynyt sekä kirjaa lukiessani että kirjan luettuani. Kirja oli sinänsä ihan viihdyttävä, mutta sen perusidea oli minusta aivan pielessä. En voi kirjaa spoilaamatta oikein selittää, mikä minua kirjassa häiritsi, mutta jos jotakuta kiinnostaa, voin kertoa syyni kommenttipuolella.

***

Musiikkihaasteessa kysytään, minkä kappaleen haluaisin kuulla radiosta. Luonnollisesti haluaisin kuulla jonkun erinomaisen kappaleen, vaikkapa tämän Patrick Wolfin Libertinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti