sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen


Odotellessani pääseväni lukemaan Lionel Shriverin viimeisimmän kirjan Jonnekin pois, päätin vihdoin lukea toisen Shriverini. Minua on nimittäin vaivannut Poikani Kevin-syndrooma, joka taitaa olla aika yleinen lukijoiden vaiva. Tähän syndroomaan kuuluu se, että luettuaan, järkytyttyään ja vaikututtuaan Poikani Kevinistä lukija ei uskalla ainakaan vähään aikaan tarttua kirjailijan muihin teoksiin: yleensä lukija pelkää, etteivät muut kirjat voi mitenkään olla yhtä vaikuttavia.

Uuden käännöksen ilmestyminen herätti kuitenkin innostuksen päästä lukemaan lisää Shriveriä. Ennen kehuttua uutuutta halusin kuitenkin lukea jonkun aikaisemmista romaaneista. Olin kuullut Shriverin kirjoista monenlaista mielipidettä. Toisten mielestä kirjat ovat Keviniä lukuunottamatta olleet suorastaan surkeita. Toiset ovat nostaneet Syntymäpäivän jälkeen- tai Jonnekin pois -kirjat jopa Kevinin yläpuolelle. Näin ristiriitaiset mielipiteet lisäsivät kiinnostustani tutustua kirjoihin.

Mikä sitten on oma mielipiteeni kun Syntymäpäivän jälkeen on luettu? Kirja oli minusta hyvä, mielenkiintoinen, koukuttava ja oivaltava. Poikani Kevinin kaltainen ravisteleva kokemus kirja ei ollut, mutta en sitä oikeastaan odottanutkaan. Kevinin teemat ovat hyvin rankkoja, kun taas Syntymäpäivän jälkeen käsittelee arkisempia ongelmia, minkä vuoksi Syntymäpäivän jälkeen oli paljon helpompi luettava. Molemmissa kirjoissa luodataan tarkasti ihmismieltä, kaihtamatta niitä alhaisimpia ja likaisimpiakaan kerroksia, ja juuri tässä tarkkanäköisyydessä piilee Shriverin viehätys. Kevin on edelleen minulle ainutlaatuinen lukukokemus, mutta Shriverin muiden teosten lukeminen ei enää pelota, vaan haluan lukea häntä mahdollisimman paljon.

Syntymäpäivän jälkeen perustuu yksinkertaiseen mutta kiehtovaan ajatusleikkiin. Lastenkirjojen kuvittaja ja vakaa avovaimo Irina McGovern viettää illan hurmaavan snookerpelaajan, Ramsey Actonin kanssa ja tuntee illan lopuksi vastustamatonta halua suudella Ramseya. Tämän jälkeen kirjassa seurataan vuorotellen kahta vaihtoehtoista tarinaa: toisessa Irina vastustaa kiusausta, toisessa hän suutelee Ramseya. On kutkuttavaa seurata sitä, kuinka tämä valinta toisaalta vaikuttaa ratkaisevasti Irinan elämään, mutta kuinka tietyt asiat toisaalta tapahtuvat kaikesta huolimatta.

"Valkoisen kylmyyden aalto hulmahti vasten Irinan kasvoja ja jätti kirvelevän tunteen hiusrajaan; oli kuin hän olisi sukeltanut neuloja täynnä olevaan napamereen. Hän ei ollut valmis tähän."

Shriver kuljettaa rinnakkaisia tarinoitaan hyvin uskottavasti, ja vaikka joukkoon eksyy muutama ylilyönti ja keinotekoinen ratkaisu, ne eivät häiritse kokonaisuutta. Tavallaan tällaiset pienet liioittelut jopa lisäävät kirjan viehätystä, koska se ei tunnu liian hiotulta ja hillityltä: sama äärimmäisyys kiehtoi minua Kevinissäkin. Suurimmaksi osaksi Shriverin ratkaisut kuitenkin ovat tyylikkäitä: Irinan kumpaankin tarinaan mahtuu niin hyviä kuin huonojakin puolia, ja lukijana oli mielenkiintoista pohtia, missä määrin Irina itse vaikutti elämäänsä, ja missä määrin tapahtumia ohjailivat muiden ihmisten valinnat tai puhdas sattuma.

"Mutta Irina oli joskus miettinyt - hän ei ollut varma milloin ja miksi- että onni on miltei ehdottomasti tila, josta ei sillä hetkellä ole tietoinen. Tyytyväisyys tarkoittaa täydellista läsnäoloa vailla ainuttakaan kiertelevää satelliittia, joka merkitsee muistiin kliinisiä lukemia maapallon tilasta." 

Ihailen näiden kahden lukemani Shriverin perusteella kovasti sitä, kuinka hän saa lukijan kiinnostumaan ja välittämäänkin henkilöhahmoistaan, jotka eivät todellakaan ole mitään kiiltokuvia. Inan Jonnekin pois -jutun kommenteissa on keskusteltu Shriverin naiskuvasta: siellä on käytetty sellaisia luonnehdintoja kuin kylmä, itsekeskeinen ja karmea. Shriverin ihmiskuva on kieltämättä välillä jopa inhorealistinen: miehet eivät hänen kirjoissaan minusta ole yhtään sen suloisempia kuin naisetkaan. Olen silti hiukan yllättynyt siitä, kuinka voimakkaan negatiivisiksi naishahmot koetaan. Kevinin Eva-äiti on toki monella tapaa varsin hyytävä hahmo, mutta minua kiehtoi Poikani Kevinissä kenties eniten juurin se, kuinka lukijana suhtautumiseni Evaan vaihteli: välillä kauhistelin, välillä samaistuin ja välillä taas sympatisoin häntä.

Tämän kirjan Irinaa puolestaan en kokenut millään tasolla epämiellyttäväksi henkilöhahmoksi. Irina kyllä tekee molemmissa tarinoissa kyseenalaisia ratkaisuja ja on välillä itsekeskeinen ja pikkumainen, mutta kukapa meistä ei syyllistyisi samoihin virheisiin. Minusta Irina oli henkilöhahmona suorastaan poikkeuksellisen normaali ihminen, johtuen Shriverin kyvystä kuvata ihmisen mielenliikkeitä parhaimmillaan ja huonoimmillaan. Irina ei ollut konnatai sankari vaan ihminen.

Snooker on Ramseyn ammatin myötä kirjassa esillä varsin paljon. En tiedä kuinka kiinnostavia pelikuvaukset tai mukana vilahtelevat oikeat snooker-pelaajat ovat lukijalle joka ei seuraa snookeria. Koska itse olen katsonut peliä paljonkin, snooker-elementti toi kirjaan yhden viehättävän lisämausteen: virnistelin itsekseni, kun Irina valittaa että Stephen Hendryn ongelma on se, ettei tämä ole seksikäs, tai kun Peter Ebdonia luonnehditaan luihuksi tyypiksi joka voittaessaan iskee nyrkillä ilmaan kuin idiootti.

Kirjan käännös ei minusta ollut ihan kaikkein onnistunein. Anglismeja oli jäänyt tekstiin häiritsevän paljon (joskus anglismi saattaa olla ainoa toimiva ratkaisu, mutta ei niihin voi jatkuvasti turvautua menettämättä tekstin luontevuutta), ja muutenkin kielenkäyttö oli välillä kankeaa. Kevinissä en huomannut käännöskömpelyyksiä, mutta suomentajakin on eri. Käännöksen arvosteleminen aluperäistä tekstiä lukematta on toki hiukan kyseenalaista, mutta tässä tapauksessa juuri nuo anglismit nousivat liiaksi esille.

Kirjan ovat lukeneet myös Booksy ja Jenni.

Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen (Post-Birthday World, 2007)
Suom. Inka Parpola
Avain, 2008

14 kommenttia:

  1. Oi, minulla on tosi vahva Poikani Kevin -syndrooma eikä se ole näköjään yhtään helittänyt vuosien saatossa. Mutta, pidin minäkin toisestakin Shriveristä, siitä uusimmasta, vaikkei se niin järisyttävä ollutkaan.

    Tämä oli minulla joskus jo kirjastosta lainassakin peräti, mutta niin vaan palautui lukemattomana. Aion kyllä joskus lukea tämänkin.

    VastaaPoista
  2. Minusta tämä on ollut heikoin Shriver. Koin rakenteen paikoin jäykäksi ja odotin koko ajan, että kirjailija olisi rikkonut sen jossakin vaiheessa tai kääntänyt sen jotenkin ylösalaisin. Kerronta junnasi puolivälin paikkeilla ihan vain siksi, että aina palattiin katsomaan toisesta näkökulmasta.

    Toisaalta riemastuttava on kirjan ajatus valintojen merkityksestä. Jossittelusta pidin valtavasti, samoin kuin henkilöistä.

    Minulla on aina Shriverin henkilöiden kanssa sellainen olo, etten heistä oikein pidä. En haluaisi olla heidän kanssaan tekemisissä. Jotakin kylmää, kyynistä ja tunteetonta heissä usein on. Toisaalta he ovat aika ihmismäisiä juuri siksi, että myös ihmisen pimeämpi puoli on näkyvissä. Pidän Shriverin tavasta luoda henkilöitä valtavasti.

    VastaaPoista
  3. Liisa, Shriver räjäytti tajuntani kirjallaan Jonnekin pois ja niinpä kaikki, jotka yleensä saavat minulta joululahjoja, saavat tänä vuonna Jonnekin pois.

    Toivon niin hirveästi itse joulupukilta Shriverin Kaksoisvirhettä, joka on avioliittoromaani. Eräs minut tunteva sanoi, että juuri se olisi Jonnekin pois lisäksi se Shriver, josta pitäisin.

    Poikani Kevinin jätän nyt väliin, sillä sen aihepiiri ei minua juuri nyt houkuta/koukuta. Ja toinen syy on lukemattomat kirjat, joiden takia on pakko karsia.

    Kysin yhdeltä Kustannushenkilöltä tästä Shriveristä ja hän sanoi suoraan: 'Ei sinun kirjasi.' Minä uskon;-)

    Mutta tästä lähtien en voi olla lkematta kaikkia tulevia Shriverin kirjoja. En millään voi, en saata.

    VastaaPoista
  4. Susa: minun Poikani Kevin -syndroomani on nyt aika hyvin parantunut. Ei enää pelota tarttua Shriveriin, vaikka edelleen vähän epäilen, ettei Keviniä voi mikään päihittää vaikuttavuudessa.

    Valkoinen kirahvi: minullakin oli jossain vaiheessa vähän ongelmia rakenteen kanssa, mutta sitten taas viehätyin siitä uudelleen. Ja minäkin ehkä odotin hiukan jotain suurta käännettä, mutta loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen ettei sellaista tullut, vaan koukut olivatkin pienempiä ja ovelampia.

    Minä pidän todella paljon Shriverin henkilöhkuvauksesta näiden kahden kirjan perusteella, enkä koe heitä mitenkään hirveän kauheina ihmisinä, vaan tosiaan inhimillisinä.

    Leena: minä taas toivon saavani lahjaksi juuri tuon Jonnekin pois :) Ja aion ehdottomasti lukea Shriveriltä kaiken, tai ainakin kaiken suomennetun. Englanniksi olen vähän laiska lukemaan.

    Joskus kun hetki on oikea, suosittelen lukemaan myös Poikani Kevinin. Se on vain niin uskomaton kirja.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kuvaus hyvästä kirjasta, kiitos tästä :-) Oi oi, entistä enemmän tekisi käydä käsiksi tuohon odottavaan Shriverin uutuuteen, kun nyt muistutit mieleen mikä näissä edellisissä on niin hyvää: raa'an rehellinen ihmisten kuvaus. Henkilöiden suuruus ja pienuus.

    Mutta Shriveria varten pitää olla keskittynyt mieliala, meikäläiseksi =) Ei voi lukea puolella silmällä.

    VastaaPoista
  6. No nyt kyllä koukutit minut ihan täysin tuolla snookerilla, josta pidän valtavasti. Tämähän on ihan pakko lukea!

    VastaaPoista
  7. Hyvä kirjoitus! Minä luin tämän kolmisen vuotta järisyttävän Kevinin jälkeen, enkä pettynyt. Erilaisiahan nämä ovat, mutta mielestäni tämä oli omassa lajissaan melkein yhtä hyvä kuin Kevin omassaan.

    Olen samaa mieltä Irinan henkilöhahmosta. Ihanan tavallinen, mutta silti (tai juuri siksi) mielenkiintoinen, samastuttava nainen. Pidin kyllä Kevinin äiti Evastakin tosi paljon. Kaksoisvirheen Willysta en juurikaan.

    Minä en tunne snookeria, mutta sekä mieheni että ex-avomieheni ovat lajia seuranneet, joten jotakin pientä heiltä on mukaan tarttunut. Lajin tunteminen tekee kirjasta varmasti vielä paremman, mutta ei snooker sivujuonena ummikkoakaan häirinnyt. Kaksoisvirheessä oli kiva lukea tenniskohtauksia, sillä sitä lajia tunnen jonkin verran.

    En muista enää tarkkaan, mitä mieltä olin aikoinaan tämän käännöksen tasosta, mutta sen muistan, että toivoin lukevani englanniksi siksi, että aiheena oli usein jenkki- ja brittienglannin erot, joita on vaikea selittää sujuvasti suomeksi. Muutenkin ko. aihe kiinnostaa minua.

    Netistä muuten löytyy yhä lukupiirialustukseni tästä kirjasta:

    http://plaza.fi/ellit/kulttuuri-ja-viihde/lukupiiri/lionel-shriver-syntymapaivan-jalkeen

    VastaaPoista
  8. Booksy: kiitos ja ole hyvä :) Minä yritän malttaa mieleni ja hiukan säästellä muiden Shrivereiden lukemista, vaikka nyt tekisikin mieli heti päästä lukemaan uusinta kirjaa.

    Lukutoukka: hyvä hyvä, snooker on hieno laji ja hyvä syy tarttua kirjaan :)

    Karoliina: kiitos :) Olen samaa mieltä - ei tämä paljoa Kevinille häviä, ja erilaisuus on vain plussaa. Toinen yritys kirjoittaa Kevin ei varmastikaan onnistuisi.

    Ihanaa että sinäkin pidät Evasta. Minusta Eva on henkilöhahmona äärimmäisen mielenkiintoinen, usein sympaattinenkin, enkä osannut nähdä häntä hirviöäitinä. Mutta kirjana Kevin on siinäkin mielessä nerokas, että lukijalle annetaan aika paljon erilaisia mahdollisuuksia tulkita henkilöhahmoja, ja ymmärrän kyllä erilaisetkin tulkinnat Evasta.

    Katsotaan, miten käsitykseni Shriverin naiskuvasta muokkautuu, kun ehdin lukea muutkin kirjat.

    Kiitos linkistä, käyn lukemassa :)

    VastaaPoista
  9. Minulla ei ole Kevin-syndroomaa (ellei ehkä käänteistä sellaista), sillä ensimmäinen lukemani Shriver oli juuri tämä Syntymäpäivän jälkeen, josta pidin todella paljon. Kaksoisvirhe sen sijaan oli vähän pettymys. Poikani Keviniä olen vähän jo aloitellutkin, pitkään kaihdoin sitä aiheen vuoksi mutta karaisin mieleni :).

    VastaaPoista
  10. Maria: toivottavasti Kevin ei nyt tuota pettymystä, kun olet kaikkialta kuullut sen vaikuttavuudesta :) Kaksoisvirhe on tainnut olla useammallekin lukijalle jonkinasteinen pettymys, mutta aion kyllä jossain vaiheessa lukea senkin.

    VastaaPoista
  11. Olen nyt lukenut Jonnekin pois, Kaksoisvirheen ja Poikani Kevinin. Viimeksi mainitun olisin voinut jättää lukemattakin. Onneksi Syntympäivän jälkeen odottaa jotain ihanaa viikkoa, jolloin voin antautua sille täysillä.

    Pidän Shriverin naiskuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa Kevin-juttusi, ja kirjoitit hienosti kirjasta ja omasta lukukokemuksestasi.

      Uskon että tulet pitämään paljon Syntymäpäivän jälkeen -kirjasta. Se ei ole ollenkaan niin rankka kuin muut Shriverit, mutta siinä on loistavaa ihmis- ja parisuhdekuvausta.

      Poista
  12. Liisa, luen itselleni kevätlahjaksi Syntymäpäivän jälkeen. Pidän nimenomaan Shriverin parisuhdejutuista! Kaksoisvirhe kiinnosti jopa miestäni niin, että unohdimme lauantaina katsoa elokuvan, kun keskustelimme Jonnekin pois versus Kaksoisvirhe;-)R. pitää kyllä enemmän Jonnekin eli epäilen Kaksoisvirheen Willyn järkyttäneen häntä. Ja minä vielä heitin öljyä tuleen sanomalla, että minä voisin jossain olosuhteissa olle Willy!

    Yritin etsiä sinun Keviniäsi, mutta olet ehkä lukenut sen ennen blogia...Olisin linkittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan lukenut Kevinin ennen blogia.

      Minulta on vielä Kaksoisvirhe lukematta, mutta silti nauratti, kun ajattelin tuota tilannetta kun olet verrannut itseäsi Willyyn. Shriverin naishahmot saattavat kieltämättä olla joskus hiukan järkyttäviä, mutta kuitenkin aivan mahtavia.

      Poista